Saunan oven hionta sekä maalaus.


Aluksi saunan ovi hiottiin kauttaaltaan.
Lankkujen välit sekä oven päädyt hiottiin karkealla hiomapaperilla ja lankku osat hiottiin hiomakoneella jotta lakka saadaan pinnasta pois ja maali tarttuisi paremmin pintaan kiinni.


Saranat sekä lukonkieli on teipattu maalarinteipillä ja ovi on valmiina pohjamaalin maalausta varten.


Pohjamaalina oli käytössä Tikkurilan Otex pohjamaali.


Saunan oveen pohjamaali maalattuna.
Oven alle laitettiin puupalikat jotta alareunan maalaus onnistuisi paremmin, myöhemmin kuitenkin ovi nostettiin pukkien päälle jotta ylä- sekä alapääty saatiin maalattua kunnolla.


Naulankolojen ja muiden kolhujen siloittamiseen käytettiin Teknoksen Silora kittiä.
Työkaluna oli Japan lasta.
Tasoitusta tehtiin myös ensimmäisen maalikerroksen jälkeen jotta saadaan varmasti kaikki kolot tasoitettua, tasoitteet tietenkin hiottiin hiomapaperilla ja muistettiin pyyhkiä pölyt ennen päälle maalaamista.


Maalaamiseen käytettiin Teknoksen Futura aqua vesiliuotteista puolikiiltävää kalustemaalia.
Maalikerroksia tuli useampi tasoituksen johdosta ja hyvän lopputuloksen takaamiseksi.


Ovessa ensimmäinen kerros maalia maalattuna.
Ovea tasoiteltiin muutamaan kertaan Silora tasoitteella maalikerrosten maalaamisten välissä.


Ovi maalattuna ja valmiina, lopuksi saranat maalattiin myös valkoiseksi jotteivat ne pistä silmään erivärisinä, lukon kieli muistettiin teipata ja testata toimivuus maalaamisen jälkeen.
Pientä viimeistelyä tuli tehtyä muutamaan kohtaan ovessa jotka tuli huomattua kun ovi nostettiin pystyyn seinää vasten, asiakastyytyväisyys tärkeintä ja hyvä lopputulos.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Saunan, ikkunoiden, oven karmien ja oven maalaus

Ikkunan maalaus

Terassin öljyäminen