Tekstit

Kopin seinien maalaus

Kuva
Kopin seinien maalaus alkoi tapettien repimisellä, pohjapaperin poistamisella lämpimällä vedellä sekä seinän käsinpesulla jotta tapettiliisteri saatiin poistettua. Kolot ja kolhut tasoitettiin Teknoksen kevyellä hionotasoitteella käyttäen kahta lastaa. Lattia suojattiin ylijäämätapetilla sen suojaamiseksi. Kun kolot ja kolhut oli saatu paikattua oli aika maalata seinään pohjamaali. Pohjamaalina käytettiin Tikkurilan siro 2 pohjamaalia. Työkaluina pohjamaalin sekä pintamaalin maalaamisessan olivat: - Patteripensseli listojen rajaukseen - Kulmarissa nurkkien maalaamiseen - Kela lopun seinän maalamiseen - Kaukalo johon maalia oli mahdollista kaataa Pintamaalina oli käytössä Tikkurilan ässä 7 valkoinen remonttimaali. Yhdestä seinästä tehtiin sävyseinä maalamalla se eriväriseksi. Kattoon ja seinänkulmaan jätettiin 1cm kokoinen valoraja. Samalle seinälle tehtiin myös teipin avu...

Saunan oven hionta sekä maalaus.

Kuva
Aluksi saunan ovi hiottiin kauttaaltaan. Lankkujen välit sekä oven päädyt hiottiin karkealla hiomapaperilla ja lankku osat hiottiin hiomakoneella jotta lakka saadaan pinnasta pois ja maali tarttuisi paremmin pintaan kiinni. Saranat sekä lukonkieli on teipattu maalarinteipillä ja ovi on valmiina pohjamaalin maalausta varten. Pohjamaalina oli käytössä Tikkurilan Otex pohjamaali. Saunan oveen pohjamaali maalattuna. Oven alle laitettiin puupalikat jotta alareunan maalaus onnistuisi paremmin, myöhemmin kuitenkin ovi nostettiin pukkien päälle jotta ylä- sekä alapääty saatiin maalattua kunnolla. Naulankolojen ja muiden kolhujen siloittamiseen käytettiin Teknoksen Silora kittiä. Työkaluna oli Japan lasta. Tasoitusta tehtiin myös ensimmäisen maalikerroksen jälkeen jotta saadaan varmasti kaikki kolot tasoitettua, tasoitteet tietenkin hiottiin hiomapaperilla ja muistettiin pyyhkiä pölyt ennen päälle maalaamista. Maalaamiseen ...